Eräs kaunis päivä aviohenkilö esittelee kahdellakymmenellä eurolla ostamaansa kirjasta. Siihen on valikoitu 16 tamperelaista ravintolaa, jotka tarjoavat räätälöidyn edun, kun kirjaa näyttää tilausta tehdessä. Useimmiten, lähes aina, kahden ruokailijan samanhintainen tai huokeampi annos on ilmainen.
Ei huono diili, ajattelen. Vierähtää siinä kuitenkin tovi, ennen kuin saamme aikaiseksi käyttää etuja. Nyt kun olemme kolmessa ravintolassa käyneet, olemme saaneet jo pelkkää tuloa. Maksettu raha on jo jonkin aikaa sitten kuitattu.
Mukavin juttu on tässä se, että nämä ruokapaikat ovat lähes kaikki sellaisia, joissa emme ole aikaisemmin käyneet.
Aloha Ramen Tuomiokirkonkadulla on ravintola, ”joka yhdistelee luovasti japanilaisia ja havaijilaisia makuja.” Sinne siis. On lounasaika, joten tilaamme lounaslistalta. Mies tilaa japanilasen possu- ramen-keiton. Minä en ramenia halua. Olen kerran toisessa ravintolassa sitä syönyt broilerilla, enkä tykästynyt.
Minä tilaan jotain, jonka nimeä en enää muista. Siinä on maustettua tofua, suolakurkkua, riisiä, salaattia ja taisi olla vielä jotakin muuta. Onpa maukasta!
Tosin selvittelen, mistä annoksen ruoasta mahtaa tulla polttavaa tunnetta suuhuni. No, tietysti se on chili, jota en kestä lempeässäkään muodossa. Nyt se on sekoitettu ananaspaloihin. Mies niitä kipostani vähän nokkii.
Otan palan painikkeeksi japanilaisen oluen. Ihan vaan paikan henkeen sopivana ja kun kuskikin on paikalla. Kun en muutenkaan ole oluen ystävä, niin ei ole ihme, etten tähänkään ihastu. Mutta toki se veden ohella juoduksi tulee.
Ruoan päälle on samaan hintaa tarjolla vielä kahvi.
Hyvä kokemus! Annokset ovat hyvänmakuisia, astiat ja annokset kauniita eikä ruokaa tarvitse odotella. Vielä meidän täytyisi opetella puikkojen käyttö, että olisimme niin kuin moni muu ruokailija. Onhan sitä opeteltu, mutta eivät sormet tahdo kunnolla ymmärtää oikein asettua.
Toinen yhtä hyvä kokemus meillä on ollut kiinalaisessa ravintola Noodle Labissa Sammonkadulla. Tilaamme listalta. Ensin on noutosalaattipöytä. Taaskaan, valitan, en pannut ylös ruokiemme nimiä. Hyviä ne olivat. Erityisesti pidän siitä, että ruoka on hyvin maustettu. Näin on täälläkin. Ruokia ei myöskään tarvinnut odotella. Annos oli vain niin iso, että en jaksanut sitä syödä kokonaan. Kun valittelin sitä, ystävällinen tarjoilija ehdotti, että veisin sen lopun rasiassa kotiin. Näin tehtiin. Sain hyvän aterian siitä vielä seuraavana päivänä.
Kolmas ruokailukohteemme ei ole meille mitenkään uusi. Tai, no ehkä paikka on uusi, mutta ruoka ei. Tammelantorin Tapolan vaunun sisätiloissa syömme mustat makkarat puolukkahillolla. Ahneelle meinaa tulla ikävä loppu. Otamme nimittäin niin isot annokset, että on työ ja tuska saada kaikki alas. Näitä ei nyt kehtaa roskiin heittää. Ei ruokahävikkiä. Musta makkara on aina hyvää, jos siitä pitää. Syömisen lomassa saamme kuulla vieressä olevan pöydän miesten juttelevan toisen tosi menestyvästä yrityksestä. Pois lähtiessämme aviohenkilöni kysyy heiltä uteliaana, mistähän yrityksestä on kyse. Saamme sen kuulla. Kumpikaan emme kuitenkaan muista sitä hetkeä kauempaa.
Onpa mielenkiintoinen juttu tämä kirjanen ruokaetuineen. Vielä meillä on monta paikkaa testaamatta. Sen teemme varmasti. Ja mielellämme.
Anjakaarina 
Jätä kommentti