Huomaan kolme päivää ennen lähtöä Veronan Oopperajuhlille, että sekä passini että henkilökorttini ovat vanhentuneet?

Hiki tulee pintaan. Näinkö valuu iso hinta ja elämys kankkulan kaivoon? Ei hätää, sanoo poliisi neuvontapuhelimessa.

Ensimmäinen yritys poliisiaseman passitoimistoon toppaa siihen, että vuorolippujen jako on jo lopetettu. Ei hyvä. Enää kaksi päivää aikaa saada tiketti.

Seuraavana päivänä olen oven takana 20 minuuttia ennen firman aukeamista. Kaksi ihmistä on jo ennen minua. Ennen kuin ovi aukeaa, jonossa on parikymmentä. Saan viiden vuoden passin noin kaksinkertaisella hinnalla normaalipassiin verrattuna. Tyhmyydestä sakotetaan.

On tällä härdellillä se hyvä puoli, että en ehdi enää maanisesti monta kertaa päivässä tutkia paikan kuumuuslämpötilaennusteita netissä.

Arena di Verona on jo itsessään nähtävyys. Amfiteatteri on rakennettu ensimmäisellä vuosisadalla. Se on Italian kolmanneksi suurin amfiteatteri. Antiikin aikana siellä järjestettiin gladiaattoritaisteluita ja kansanjuhlia.

Vuodesta 1913 lähtien siellä on järjestetty kesäisin Arena di Verona oopperajuhlia. Ensimmäinen ooppera oli Aida säveltäjän Giuseppi Verdin 100- vuotisjuhlan kunniaksi.

Uskomatonta on, että esiintyjät eivät tarvitse mikrofoneja, akustiikka on niin hyvä. Syynä hyvään akustiikkaan on areenan muoto ja katsomorakenne. Katsomorakenteissa on käytetty niin sanottua Veronan marmoria eli valkoista ja vaaleanpunaista kalkkikiveä. Se heijastaa ääniaaltoja. Kolmas tekijä on seinien ansiosta suljettu tila. Vaikka maanjäristys vuonna 1117 vaurioitti ja osin kaatoi rakennuksen ulkokehän, sisäkehä ja ympäröivät rakenteet pitävät kaupungin äänet loitolla. Maanjäristyksen tuhoista huolimatta Arena di Verona on yksi maailman parhaiten säilyneistä antiikin Rooman aikaisista amfiteattereista.

Alun perin areenaan on mahtunut 30 000 ihmistä. Nykyään paikkoja on 12 000-13 000 turvallisuussyistä.

Arena di Veronassa ei ole mitään kattoa. Täysikuu nousee illan mittaan näyttämön yläpuolelle. Tunnelma on taianomainen.

Katsomme reissumme aikana kaksi oopperaa. Ne alkavat iltaisin kello 21 ja kestävät 3-3,5 tuntia. Molemmat ovat italialaisen Giuseppe Verdin säveltämiä. Verdi on kaiken kaikkiaan säveltänyt 28 oopperaa.

Ennen kumpaakin oopperaa matkalla mukana ollut ooppera-asiantuntija Aarno Cronvall kertoo meille esityksistä. Olen Cronvallin luentoja kuunnellut aikaisemmin jo Savonlinnan Opperajuhlilla. Tiedän ennestään, että häntä kannattaa kuunnella.

Esikoistyttäreni Anu ja minä.

Sisään areenalle ei mennä kuin hollitupaan. Laukut katsotaan ja metallipaljastimella tutkitaan kroppa. Tarkasti on rajattu, mitä areenalle saa viedä mukanaan. Muovinen vesipullo voi olla, mutta ei esimerkiksi termospulloa, jollaisia näen laatikossa, johon on katsojilta poistettuja esineitä laitettu. Tavaroita laatikossa on jo runsaasti hyvän aikaa ennen alkua.

Orkesteri soittaa, niin kuin yleensä, näyttämön edessä kuopassa. Lomalinjojen opas Eliisa Niinimäki kertoo, että kun ensimmäinen sadepisara tulee, soittajat lopettavat heti soittamisen.  Hyvin ymmärrettävää ja järkevää. Onneksi meillä ei ollut sateen uhkaan. Opas kertoi kyllä selkeät säännöt, mitä tapahtuu, jos sade  tulee. Enpä niitä pannut päähäni. Luotin aurinkoon.

Kun sitten istumme katsomossa pehmustetuilla tuoleilla alkua odottamassa, tulee vahva tunne: Mikä kokemus!

La Traviata

Tämän oopperan olen nähnyt aikaisemminkin, joskin tarkkoja muistikuvia minulla ei ole.

Kuukin jo katselee, mitä täällä kohta tapahtuu.

La Traviata on tehty Dame aux came’lias romaanin pohjalta. Ooppera kertoo kurtisaani Violettasta. Tarina sijoittuu 1800- luvun Pariisiin. Näytöksiä on kolme ja siihen sisältyy kaksi väliaikaa.

Ehdimme väliajalla käydä pihalla virkistymässä. Poletti vain vahtimestarilta mukaan, niin pääsemme takaisin sisälle.

Ooopera on sijoitettu Pariisin Moulin Rougeen. Siellä sitä minäkin olen ollut esitystä katsomassa, vaikka ei esitetty oopperaa enkä ollut 1800-luvulla. Ihmettelin isoa norsua näyttämön laidalla. Sivistin itseäni tiedolla, että alkuperäisen Moulin Rougen puutarhassa on ollut iso norsuteos.

Kuten oopperat yleensä, tässäkin on onneton rakkaustarina. Kurtisaani Violetta ja Alfredo Germont rakastuvat. Tällainen epäsäätyinen suhde ei käynyt siihen aikaan päinsä. Violetta päättää luopua rakkaastaan tämän isän painostuksen vuoksi. Alfredolle hän esittää olevansa rakastunut toiseen. Violettan tuberkuloosi pahenee. Vähän ennen hänen kuolemaansa rakastavaiset vielä kohtaavat.

Cronvall kehottaa meitä peilaamaan tapahtumia omaan elämäämme ja siten eläytymään oopperaan. Hän itse kertoo meille nuoren miehen kokemuksistaan, joiden takia hän samaistuu Alfredoon.

Minä ja tyttäreni olemme vallan fiiliksissä tästä esityksestä. Ihania aarioita ja hyvää näyttelemistä. Siitä en kyllä ole ollenkaan varma, löysinkö itselleni samaistuspintaa. Ehkä kevyesti.

Cronvallin mielestä tämän oopperan moraaliesitys on, että ei aina pidä menettää itseluottamustaan. Hän viittaa sillä Alfredoon. Sanonpa kuitenkin, että aika heikoilla Alfredo tässä on. Ihan noin niin kuin realistisesti ottaen.

Esittäjien loppukumarrukset.

Pääosien esittäjät

Violetta Valery: sopraano Rosa Feola

Alfredo Germont: tenori Rene Barbera

Giorgio Germont: baritoni Amartuvshin Enkhbat

Taiteellinen johto ja tuotanto

Kapellimestari: Francesco Ivan Ciampa

Ohjaus: Paul Curran

Lavastus: Juan Guillermo Nova

Puvustus: Stefano Ciammitti

Valaistus: Fabio Barettin

AIDA

Aidaa on esitetty Arena di Veronassa ooperajuhlien perustamisesta lähtien joka vuosi. Aidaa en muista nähneeni aikaisemmin, mutta nytpä näen.

Onnettomasta rakkaudesta tässäkin on kyse ja kolmiodraamasta. Egyptiläisen kuninkaan tytär Amneris rakastaa henkivartioston päällikkö Radamesta. Radamestalla ja hovissa olevalla etiopialaisella orjalla, Aidalla, on kuitenkin  salainen rakkaussuhde. Etiopian ja Egyptin välille syttyy sota. Etiopilaisten vankien joukkoon kuuluu myös Aidan isä, kuningas Amonasro. Erilaisten petosten ja juonittelujen ansiosta Ramades vangitaan maansa pettäjänä. Aida löytää kuitenkin tiensä hänen selliinsä. Muuta pakotietä ei ole kuin yhteinen kuolema.

Ooppera kestää yli kolme tuntia, mutta siinä on vain yksi väliaika. Oopperassa on aarioiden, ison kuoron ja isojen joukkokohtausten lisäksi taitavaa balettitanssia. Aariat ovat lumoavia. Itselleni jää vähän epäselväksi balettitanssien funktio tässä kokonaisuudessa. Mutta tuskin minä mitään ymmärrän, koska Cronvall on ylen ihastunut siihenkin osioon. Lavastus kuvaa Egyptiä.

Cronvall on ohjeistanut meitä ”eläytymään, saada sydän syttymään kiihkeästi, vaikka kyse onkin fantasiasta”.  Tämäkin ooppera hänestä näyttää, että ihmisen elämässä tunteilla on vahva osuus, ne vievät elämää eteenpäin. Olen samaa mieltä, joskin tunteet tässä tuovat tuhon. Hän kehottaa meitä myös miettimään orjatytön asemaa, mitä kaikkea hän hallitsee. Tästä en saa oopperassa kiinni, jos nyt ymmärsin edes Cronvallia oikein.

Helsingin oopperassa on juuri tullut ensi-iltaan Aida, joka on siirretty nykyaikaan Gazan sodan maisemiin. Olisipa mielenkiintoista vertailun vuoksi käydä se katsomassa. Veronassakin on esitetty ja esitetään myös modernisoitua versiota Aidasta Kristalli-Aidaa.

Solistikokoonpano

Aida: Anna Netrebko

Radames: Yusif Eyvazov

Amneris: Cle’mentine Margaine

Amonasro: Ludovic Te’zier

Ramfis: Gianluca Buratto

Il Re d’Egitto  (Kuningas): Mariano Buccino

Sanansaattaja: Carlo Bosi

Ylipapitar: Francesca Maionchi

Ensitanssijoina lavalla Tea Bajc, Virna Toppi ja Nicola Del Freo

Taiteellinen johto ja tuotanto

Kapellimestari: Francesco Ommassini

Ohjaus ja lavastus: Franco Zettirelli

Puvustus: Anna Anni

Koreografia: Vladimir Vasilev

Valosuunnittelu: Paolo Mazzon

Aidaa esittänyt Anna Netrebko on venäläissyntyinen sopraano, joka kuuluu maailman huippusopraanoihin. Tänä kesänä hän oli Veronassa ainoastaan tässä Aidassa mukana. Olimme onnekkaita, Kerrottiin, että hänen mukanaolostaan johtuen liput myytiin hyvissä ajoin loppuun. Netrebko on esiintynyt Veronan oopperajuhlilla vuodesta 2019 lähtien joka vuosi eri oopperoissa. Festivaaliorganisaatio on vahvistanut, että ensi vuonna hän esiintyy kolmessa oopperassa, joista kaksi on Aida.

Arenan reunamilla on monia ravintoloita, joissa voi nautiskella vaikkapa ennen tai jälkeen oopperan.

Voi että! Olipa mahtava, ihana, lumoava oopperakokemus Veronassa. Vaikka oopperassa suhteellisen paljon käynkin, olihan tämä jotakin aivan erityistä! Kiitokset menevät ensisijaisesti Esikoiselleni, joka houkutteli minut mukaansa.

Ja tiedoksi: lämpöä oli enimmillään kai 32 astetta varjossa. Päivittäin askelia tuli jopa 15 000 päivässä. Odotuksieni vastaisesti en saanut lämpöhalvausta. Hyvä niin.

ps. Saatanpa vielä lähiaikoina kertoilla postauksissani oopperoiden lisäksi muista kokemuksistamme Italiassa.

Posted in

Jätä kommentti