Istun Tampereen Työväen Teatterissa esityksen lopussa itku kurkussa. Loppukohtaus, jossa nuoruuden ihastukset Vilja-täti (Sari Mällinen) ja Hugo (Saska Pulkkinen) kohtaavat vanhoina vuosikymmenten jälkeen, on niin itkettävän kaunis. ”Meillä on vain tämä hetki”, sanoo Vilja-täti katsoen Hugon taivaansinisiin silmiin.
Sirkku Peltola on dramatisoinut Markus Nummen samannimisen romaanin. Hän on sen myös ohjannut. Lopputulos on niin väkevä, että se pitää minua otteessaan pitkään esityksen loputtua. Olen kuin näytelmällä huumattu.
Aihe on raskas, laittomat sikiönlähdätykset 1938 Etelä-Pohjanmaalla kuvitteellisessa Tarvajoen pitäjässä. Romaanin taustalla ovat Nummen äidin kertomukset Teuvan suvustaan 1800-luvulta. Peruskuvio, pitkään taustalla pysynyt, on Viljan nuorena kokema raaka raiskaus. Hän elää elämänsä mieli rikoksen varjostamana.
Sari Mällisen Vilja-täti, Vilja Neva, on keskushenkilö kaiken aikaa. Hän elää veljensä, opettaja Frans Nevan (Mika Honkanen) perheen talossa eristyksissä, mutta kuitenkin kaikista asioista perillä. Vähän höperönä, puolitaitoisena häntä kyläläiset pitävät. Konkreettisesti hän on koko näytelmän ajan lavan etualalla, välillä raamatun lauseita vastaukseksi kysymyksiin kertoen. Sari Mällinen tekee roolinsa niin loistavasti, että en voi muuta kuin mykkänä ihailla.
Nuorta Viljaa esittää koskettavasti kaikkine kipuineen Anne-Mari Alaspää. Kohtausten ymmärtämistä selkiyttää ohjaajan mainio idea: sekä nuorella että vanhalla Viljalla on samanlaiset villatakit päällä.
Anne-Mari Alaspää tekee myös nuoren Inkeri Sepän roolin. Inkeri on sijoitettuna perheeseen, kun hänen äitinsä Hanna Seppä (Emmi Kaislakari), kunnan holhokki, ei kykene hänestä huolehtimaan.
Myöhemmin Inkeri syyttää isäntää Herman Vuorta (Samuli Muje) raiskauksesta. Toinen juttu on, uskooko häntä kukaan. Ei ainakaan vaimo.
Kylään lähetetään Vaasasta rikoksia selvittämään nuori etsivä Juho Iivonen (Verneri Lilja), jolla on omat kipupisteensä aiheeseen liittyen. Tehtävä ei ole hänelle siksikään mieleinen, kun nämä ovat naisten juttuja. Mieluummin hän selvittäisi miesten keskisiä pahoinpitelyitä ja murhia. Tarvajoen keikan jälkeen Iivonen on tuskin entisellään.
Käräjille lopulta haastetaan 40-50-kyläläistä. Vilja-Tädin nuoruudenystävä Karoliina Suomaa (Petra Karjalainen) on pääsyytetty. Huomionarvoista on kuitenkin, että myös monet aviomiehet ovat tuomiolla.
Näyttelijöitä on mukana 14, mutta he tekevät 31 roolia ja moni näyttelee vielä kyläläisiäkin. Ne tekevät, jotka näyttelemisen niin erinomaasesti osaavat.
Muusikko Petra Poutanen on suunnitellut musiikin ja soittaa sitä menneen ajan koulusoittimella, harmoonilla. Koskettava on Alaspään näiden tapahtumien keskellä nuoren tytön äänellä laulama Ystävä sä lapsien katso minuun pienehen…
Tapahtuupa siinä vielä monenlaista, ennen kuin lopun itkettävään kauneuteen päästään.
Ajankohdan mukaan on selkeästi parempia ihmisiä ja niitä huonoja, jotenkin syrjäytyneitä/syrjäytettyjä. Ns. paremmat ihmiset sanelevat säännöt, heikkoja ei kuunnella. Missä määrin tilanne yhteiskunnassamme on edelleen sama, sitä sopii pohtia.
Yhden viisauden Nummi on laittanut Juho Iivosen suuhun: ”Oon miättyny tätä elämän tarkootusta, kun kaikki äkkiä kääntyy ja loppuu. Ikuusta on vaan kaipaus.”
Toteaapa monin tavoin kaltoinkohdeltu Vilja-tätikin näytelmän loppupuolella uhrinaolon taakasta osin päästyään: ” Sellaasta se on armo ihimisten kesken. Jokaanen voi armahtaa jonkun.”
Näin eteläpohojalaasena sydäntäni sykähdyttää kovasti näyttämöllä käytetty eteläpohojalaanen murre. Se on maharottoman komiaa.
Pirjo Liiri-Majava on suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen. Molemmat ovat nappiratkaisuja. Vähiä lavasteita käytetään monella tavalla. Erityisesti pidin käräjäistunnon puisesta rakennelmasta. Petri Kauppisen koreografia ilmaisee paljon sanojen lisäksi. Kokonaisuutta täydentävä valosuunnittelu on Eero Auvisen.
Mikään muu ei ollut mahdollista kuin yleisön pitkät seisoma-aplodit.
Näytelmän kuvat Kari Sunnari/TTT
KÄRÄJÄT-NÄYTELMÄN KANTAESITYS JA ENSI-ILTA 29.10.2026 OLI MYÖS TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERIN 125-VUOTISJUHLAESITYS
Juhlailta näkyi jo ulkona.
Juhlavuoden ja juhlavuoden näytelmän ensi-illan kunniaksi tarjottiin aluksi kuohuviinilasilliset.
Ennen esitystä toimitusjohtaja Janne Auvinen piti puheen. Ehdin jo vähän ihmetellä, kun puheen sisältö oli kutakuinkin sitä, että ”työläisten elämä on kurjaa”. No, kävi ilmi, että hän lainasi juhlapuhetta 100 vuotta sitten, teatterin 25-vuotisjuhlissa.
Väliajalla tarjottiin leivoskahvit. 125-vuotisjuhlavuoden erikoisleivos on appelsiinileivos. Se on sekä kaunis että maistuva.
LIppu Tampereen Työväen Teatterilta
Vastaa