
Sorin sirkuksen nuoret taiteilijat osaavat ja tekevät. Sirkus on 40 vuotta vanha, mutta esiintyjät ovat nuoria. Joulushow on nimeltään Soriversum. Kyseessä on 37. joulushow.

Vaikka nuoret luovat esityksen silmiemme eteen, sen aikaansaamiseksi toki on tarvittu monia ihmisiä. Heidän lisäkseen löydän sirkuksen sivuilta netistä toistakymmentä opettajaa ja muuta tarpeellista väkeä sirkuskoulussa. Sirkus on antanut taiteen perusopetusta vuodesta 1993. Oppilaista sirkustirehtööri Kopra valitsee esiintyvät-ryhmän, joka edustaa sirkusta Suomessa ja ulkomailla. Heillä on harjoituksia ympäri vuoden, viikossa on 12-30 oppituntia.


Kun tähdissä ollaan, puhekin on ihme ”siansaksaa”. Asut ovat silmiä hivelevän kauniita.


Ihmispyramidit ovat aina huikaisevia! Esiintyjillä ei huimaa pää eikä lipeä jalka! Upeaa!


Tasapainoa, koordinaatiota ja mitä vielä vaatinevatkaan yksipyöräisellä ajo ja renkaiden pyöritys. Itsellä se välillä aiheuttaa silmien pyöritystä.



Köydellä tahi vaijerilla kävely/ajaminen on taidokasta ja näyttävää, kun sen osaa. Olisipa hauska tietää, kauanko aikaa keskimäärin menee näiden taitojen oppimiseen. Ja selvää lienee, että suurimmalla osalla meistä ei siihen koskaan olisi eikä olisi ollut riittävästi kykyjä.


Liinoissa kieriskely ja niissä pudottelu katsojaa välillä melkein pelottaa..
Tänä vuonna joudun seuralaiseni kanssa lähtemään väliajalta pois. Paljon kaunista ja taitavaa ehdin kuitenkin kokea. Tilaamamme väliaikatarjoilut ehdimme vielä ennen lähtöä nauttia. Harmittaa, että loppunumerot jäävät näkemättä. Edellisellä vierailukerrallani, josta tosin on monia vuosia aikaa, oli lopussa muun muassa upea tulishow.
Yksi toivomus minulla olisi: pienempi voluumi musiikkiin. Tällä kertaa mukana onkin ihan livebändi. Saatan olla yksin tämän toivomukseni kanssa, koska seuralaiseni ei koe musiikkia liian kovaksi eikä kukaan näkemistäni pienistä lapsistakaan pitele korviaan. Otanpa siis seuraavan kerran omat korvatulpat mukaan.
Sorin Sirkuksen nettisivuja kannattaa lukea. Opin sieltä, miten monipuolista toiminta on.
Taiteen perusopetuksen lisäksi netissä kerrotaan muun muassa Aikuisten lajikurssista, Elämyssirkuksesta, Perhesirkuksesta, Vauva- ja taaperosirkuksesta, Sirkuskurssista 4-8- vuotiaille ja heidän isilleen.
Muistanpa nyt, että olen saanut nauttiakin pienen tyttärentyttäreni sirkustempuista, joita hän on oppinut kurssilla vanhempansa kanssa. Elämyssirkus kuulostaa houkuttelevalta. Se onkin tarkoitettu yli 50-vuotiaille. Saattaa toki olla, että siinä on iällä joku yläraja ja minut diskattaisiin. Kymmenen kerran kurssilla luvataan ”liikettä, naurua ja notkeutta hyvässä seurassa”. Ja kahvitkin juodaan joka kerta. Ai että, kun kuulostaa hauskalta!
Ehkä Elämyssirkuksessa jopa oppisin jongleeraamaan, sitä kun joskus olen opetellut, oppimatta. Tunnit menevät vain ikävästi toisen harrastukseni päälle. Siispä minun ei edes kannata kysyä, mikä on yläikäraja.
Mennäkseni takaisin Joulushowiin, mielihyvin voin kertoa, että kannatti mennä ja kannatti olla. Voin siis suositella. Ainut pulma voi olla, että esityksiä on enää kaksi ja toinen niistä on loppuun varattu. Narikan mieheltä kuulen, että ensi syyskuussa tulevat jo vuoden 2026 joulushow- liput myyntiin. Senkin olen joinakin vuosina oppinut, että aikainen lintu nappaa madon.












































































