Anjakaarina

Kun kuuntelen tätä Kodin kynttilät laulua ja muita Harmony Sistersin aikoinaan esitttämiä lauluja, niin palaan mielessäni jonnekin, jonnekin kauas. Tulee levollinen ja turvallinen olo.  Tuttuja lauluja elämän varrelta, vaikka yhtyeen perustamisen aikoihin 1930- luvulla en ollut vielä lähelläkään tätä maailmaa.

Nämä tunnelmat tarjoaa meille tänä kesänä Pyynikin kesäteatterissa Harmony Sisters musiikkinäytelmä. En voi muuta kuin kiitellä miten erinomaiset laulajat on löydetty Valtosen sisaruksiksi ja miten hyvin heidän äänensä sopivat yhteen. Miten nautittavasti he laulavatkaan! Haku onkin kuulemma tehty täsmähaulla: on otettu yhteyttä sopivantuntuisiin laulajiin ja laulatettu heitä eri kokoonpanoilla.

Valtosen sisarukset syntyivät kahden vuoden välein. Vera 1914, Maire 1916 ja Raija 1918. Veraa (mezzosopraano) esittää näytelmässä Nomi Enckell, Mairea (altto) Anna-Sofia Tuominen, Raijaa (sopraano) Matleena Junttanen. He laulavat livenä, mutta muu musiikki tulee nauhalta. Niina Alitalo on sovittanut ja harjoittanut musiikin sekä säveltänyt kohtausmusiikin.

Näytelmässä sisarukset nähdään myös lapsina laulamassa. Netissä ohjelmasta näkyy, että lapsilla on kaksoismiehitys. Ketkä heistä esiintyivät ennakkonäytöksessä, en pysty sanomaan.

Sisarusten isä kuoli varhain ja äiti (Anna-Maija Tuokko) muutti lapsineen Kotkaan oman äitinsä lähelle. He molemmat kuuluivat Pelastusarmeijaan, lauloivat ja soittivat siellä. Myöhemmin perhe muutti Helsinkiin. Siskokset opettelivat laulamista jäljitellen elokuvien tähtiä. Ensimmäinen esiintyminen oli Pelastusarmeijan juhlissa, jonne tytöt ohjaaja Horilan tietojen mukaan melkein tunkivat itsensä esiintymään. Loppu onkin sitten historiaa, voisi taas kerran sanoa. He saivat tukijoita ja opettajia, esimerkiksi George de Godzinskyn, ja pääsivät levyttämään. Yleisradio teki heistä koko kansan tutut.

Äiti kulkee kaiken aikaa lastensa mukana, konkreettisesti tai kuvaannollisesti. Hän ompelee vaatteita ja lohduttaa surussa. Kuitenkin minulle tulee tunne, että Anna-Maija Tuokko äitinä ei kuitenkaan ole tunkeilevaa tyyppiä, vaan antaa tyttöjen tehdä omia erehdyksiäänkin. Lavalla Tuokko, näyttelijänä aina osaava, on havaintojeni mukaan kaiken aikaa ja edistää tarinaa kerronnallaan.

Koska Harmony Sisters oli esiintyvä yhtye, he tarvitsivat aina uusia vaatteita. Ulla-Maija Peltola on suunnitellut näytelmään kauniita, ajankohdan pukuja. Riina Vänttinen puolestaan on suunnitellut kampaukset, peruukit ja maskeeraukset.

Ohjaaja Olka Horila on paitsi ohjannut näytelmän, myös sovittanut käsikirjoituksen Elina Snickerin näytelmien pohjalta. Horila on Riihimäen teatterin ja Aleksanterin teatterin taiteellinen johtaja. Itselleni hänen työnsä ovat vieraita, mutta tästä ohjauksesta en voi kuin antaa kiitoksia.

Sota-aikaan yhtye kävi pariinkin otteeseen esiintymässä natsi-Saksassa. Siitä toki tuli Suomessa myös moitteita. Kotirintamalla oli esiintymisiä asemiesilloissa, sotasairaaloissa ja Päämajan viihdytyskiertueella. Näytelmässäkään emme voi siksi välttyä sotakohtauksilta.

Nuoria miehiä parveili ymmärrettävästi nuorten naisten ympärillä. Jokainen heistä avioitui, ainakin Maire sai lapsenkin. Avioliittoihin tuli ymmärrettävästi ristiriitoja, kun Harmony Sistersin esiintymiset vaikeuttivat yhteiseloa. Jossakin vaiheessa tuli muutto Ruotsiin, jossa sielläkin levytettiin. Viimeinen levytys oli 1956.

Näytelmässä tarvitaan toki näiden niminäyttelijöiden lisäksi myös muita: on kyläläisiä, on sotilaita, saksalaisiakin. Kun käsiohjelmaa ennakkonäytöksessä ei ole, tunnistan porukasta vain Petra Aholan. Yksi hänen rooleistaan on hersyvän hyvä synnyttänyt nainen sairaalassa.

Jos lapsena tytöillä oli erimielisyyksiin ratkaisu: jos kaksi on samaa mieltä, se on. Tämä näytti olevan käytössä myöhemminkin. Ristiriidoilta ei kuitenkaan vältytty. Horilan tietojen mukaan välit menivät lopulta niin huonoiksi, että he saattoivat matkustaa samassa junassa eri vaunuissa. Välit katkesivat lopulta kokonaan ja kukin heistä eli yksinäisen vanhuuden. Maire kuoli 1995, Raija ja Vera 1997, kukin heistä noin 80-vuotiaana.

Näytelmän alkupuolella on riemukasta ja ansaittua juhlintaa laulumenestyksestä ja iloa monien miesten huomiosta, ihan niin kuin nuorille naisille kuuluukin. Sitten tulee keskinäisiä riitoja ja avioeroa ja surua lapsen kuolemasta. Vaikka Horila ei ole näytelmään tuonutkaan mukaan sisarusten välien katkeamista ja yksinäistä vanhuutta, niin mahtaako sekin välittyä näytelmän lopulla? Niin tai näin, itse lähden katsomosta jotenkin surumielisin tunnelmin. Taitaa olla kyse elämän realiteettien tajuamisesta. Mikään menestys ja/tai mammona ei takaa meille kenellekään ongelmatonta elämää.

Lopun tunnelmani ei tarkoita sitä, ettenkö kovasti nauttinut näytelmästä. Laulut soivat päässäni edelleen. Jos minulle jää jostakin näytelmästä ajatuksia, vaikka surullismielisiäkin, se kertoo vain näytelmän vaikuuttavuudesta.

Mene siis ihmeessä katsomaan ja nauttimaan!

Kuvat Pyynikin kesäteatteri/ Katri Dahlström