
Eipä ole mikään tavanomainen alku Kansallisteatterin näytelmällä Viidakon villit naiset. Teatterin edessä on naisten bussi. Kun käsikirjoituksen on tehnyt Kristian Smeds ja hän myös on ohjaajana, osaan odottaakin jotain yllättävää ja tavallisuudesta poikkeavaa. Hänen tavoitteenaan on tehdä teatteria kaikille suomalaisille. Hänen ohjaamansa Jäniksen vuosi Kansallisteatterissa oli minusta ihastuttava.

Luurankokuljettaja bussissa odottelee Viidakon naisia.


Kohta näemmekin suuren näyttämön salissa esitystä odotellessamme kuvaa naisten valmistautumisesta. Siellä bussissa musiikki raikaa, skumppa kuohuu ja meikkausta parannellaan. Välillä kuvataan yleisöä. Mitä teemme me ujot ja pidättyvät suomalaiset? Vilkuttelemme villeinä, kun näemme itsemme kuvassa näyttämöllä. Minä en toki tee niin. Saattaa johtua siitä, että en pääse kuvaan.

Tapahtumat lavalla alkavat, kun Viidakon villein nainen kisan tuottaja ja studioisäntä (Hannu-Pekka Björkman) ja apukätensä (Petri Manninen) pääsevät kertomaan, mistä on kyse ja toivottamaan meidät kaikki tervetulleiksi Keravan filmistudioille. Olemme tosi-tv-ohjelmassa.

Heti kohta kisaajat tulevat vuorotellen putkesta läpi kertomaan itsestään. On eri ikäisiä ja muutenkin erilaisia kokelaita. Jokainen ehdokas saa meiltä raikuvat aplodit. Erikoisin ottelija on Pörrö (Kate Lusenberg), joka on lumileopardi.

Erilaiset hullunhauskat tehtävät alkavat. Oikeasti vaativalta tuntuu minusta kiipeily, vaikka varusteet asialliset ovatkin. Ryhmä kilpailee yhdessä, ei niinkään toisiaan vastaan. Yleisökin pääsee välillä arvioimaan suorituksia.

Viedäänhän kisaajat sitten viidakkoonkin. Keravalla? Lumileopardi Pörrö viidakon tuntijana yrittää rauhoitella muita.
Tuottajan vihjailun ansiosta ryhmä rupeaa epäilemään Päivikkiä (Katariina Kaitue) vilppipelistä. Onhan hänellä iso reppu mukana. Repusta löytyy jotakin yllättävää, joka koituu tuottaja/studioisännän ja apukäden kohtaloksi.
Ensimmäisen puoliskon loppupuoli minusta jotenkin lässähtää. Johtuneeko siitä, että studioisäntä on poissa pelistä. Ihmettelen vähän sitäkin, että soitto- ja lauluporukkaan tulee ykskaks neljä ulkopuolista., ei Viidakon naisia.

Väliajalla nautimme pientä suolaista kahvin ja viinin kera. Pöytätila kiinteine penkkeineen on aivan uskomattoman pieni. Mahdumme kuitenkin. Aikaisemmilla kerroilla olemme olleet toisenlaisessa pöydässä. Hälinä ja puheensorina lämpiössä on niin mahtava, että eipä juuri pysty keskustelemaan.

Toisessa näytöksessä mennään vakavampiin asioihin. Kukin kisaaja vuorollaan menee istumaan toilettiin ja kertoo itselleen kipeitä asioita elämästään. Ne huuhdellaan sitten viemäriin. Minusta tässä on hyvää symboliikkaa. Joidenkin kertomukset ovat asioina oikeasti koskettavia.

Studioisäntäkin apukäsineen on palannut tehtäviensä pariin. Iltanuotiolla tosi-tv-ohjelmaa tapaillen julistetaan Viidakon villein nainen. Kuuluu pamaus. Jäljelle jää vain voittaja.
Voittajan kuuluisi aina olla onnellinen voitostaan. Hän kertoo kuitenkin tuntevansa itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan. Aikaisemminkin näytelmässä on laulettu muun muassa laulua Aikuinen nainen mä oon. Voittaja aloittaa nyt saman laulun ja pyytää meitä yleisössä yhtymään siihen. Kohta henkiin heränneetkin tulevat mukaan.
Voi kuulostaa ylisentimentaaliselta, mutta ihan oikeasti ainakin minulle tulee lämmin yhteisöllisyyden tunne. Saman kuulen myöhemmin erään toisenkin katsojan suusta.


Olipa erilaista ja erikoista! Nafti kolme tuntia väliaikoineen ei tuntunut lainkaan pitkältä, päinvastoin. Huvittavaa, epäilyttävää, nautittavaa, koskettavaa! Vähintäänkin kaikkia näitä paikoitellen. Näytelmän alaotsikko on: viattomille. Tiedä häntä, olinko tarpeeksi viaton. Tuskinpa.
ROOLEISSA
TUULA Pirjo Määttä
LARA Marja Salo
PÖRRÖ Kate lusenberg
TIIA-MARI Eeva Mäkinen
JANNA Milla Kaitalahti
PÄIVIKKI Katariina Kaitue
TUOTTAJA Hannu-Pekka Björkman
APUKÄSI Petri Manninen
TYÖRYHMÄÄ
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Petri Tuhkanen
ÄÄNISUUNNITTELU JA MUSIIKKI Ville Aalto
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Minttu Minkkinen
RUMPUVALMENNUS Sara Puljula
ja hyvin paljon vielä muita työryhmään kuuluvia henkilöitä
Näytelmän kuvat Saara Autere/ Kansallisteatteri
Mainos/ Kutsuvieraslippu ensi-iltaan saatu Kansallisteatterilta
Jätä kommentti