Kategoria: Näytelmät
-
Näytelmä Lopetus Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä perustuu unkarilaisen Imre Kerte’szin samannimiseen romaaniin. Romaanin pohjalta näytelmän on dramatisoinut Katariina Numminen. Ohjaaja on Milja Sarkola. Vuonna 2016 Budapestissa 86-vuotiaana kuollut kirjailija oli juutalainen, joka joutui 14-vuotiaana natsien keskitysleirille. Hän vapautui sieltä vuonna 1945. Kerte’sz on kirjoissaan käsitellyt keskitysleirejä. Hän sai vuonna 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Kirja Lopetus, samoin kuin…
-
Eipä ole mikään tavanomainen alku Kansallisteatterin näytelmällä Viidakon villit naiset. Teatterin edessä on naisten bussi. Kun käsikirjoituksen on tehnyt Kristian Smeds ja hän myös on ohjaajana, osaan odottaakin jotain yllättävää ja tavallisuudesta poikkeavaa. Hänen tavoitteenaan on tehdä teatteria kaikille suomalaisille. Hänen ohjaamansa Jäniksen vuosi Kansallisteatterissa oli minusta ihastuttava. Luurankokuljettaja bussissa odottelee Viidakon naisia. Kohta näemmekin…
-
Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä sai ensi-iltansa 2.9.26 Pohjoismaiden kantaesitys Homma Ranskassa. Perhe on kerääntynyt viettämään yhteistä lomaviikkoa vuokra-asunnolle. Koollekutsujana on perheen isä Paul-Henri eli PH (Auvo Vihro). Paikalla on hänen vaimonsa (Esme Kaislakari), tytär (Emmi Kaislakari), sisko (Minna Hokkanen). Poikaa, poliisi Richardia, esittävä vaihtuu Hiski Vihertörmästä Pentti Heliniin ja lopulta Janne Kallioniemeen. Pojan…