
Sataa.
Ajelemme miehen kanssa Tampereelta mökkiä kohti kantatie kuuskytkuutta. Toista tuntia olemme jo körötelleet.
Ruovedellä on tien vieressä varoitustaulu.

Vähän myöhemmin tulee jo vastaan puomi ja punaiset valot.
Ahaa! Edessä on Visuveden kääntösilta, joka odottaa päästääkseen laivan kulkemaan siitä läpi.

Totta. Kauempana järvellä näkyy laiva. Lähempää voimme keulasta lukea, että kyseessä on Tarjanne. Sehän se huitelee Tampereen ja Virtain välillä. Matkustajia siellä voi olla enintään 115. Laivareitti on nimeltään Runoilijan tie Johan Ludvig Runebergin muistoksi, joka asui nuoruudessaan Ruovedellä. Ruovedeltä löytyy myös Runebergin lähde.
Tarjanne lähtee Tampereella Mustalahden satamasta. Runsaan kahdeksan tunnin päästä se on Virtain laivarannassa. Sieltä pääsee bussilla takaisin Tampereelle. Tarjanne on viimeinen pitkän linjan höyrylaiva. Se rakennettiin 1908 ja sitä kutsutaankin höyrylaivojen legendaksi.
Mies on vähän innoissaan. Hän ei ole vielä koskaan osunut sillalle laivan kulkuaikaan, vaikka onkin kulkenut toisinaan tästä yli kolmekymmentä vuotta. Minä, joka olen vielä pitempään tätä reittiä ajanut, olen joskus tässä tällaisessa autojonossakin seisonut. En toki usein.

Autoliikenne suljetaan näköjään hyvissä ajoin sillalla. Kestää vielä aikansa ennen kuin Tarjanne ehtii sillan luo. Lienee toki kyse turvallisuudesta.
Kääntösilta on osa Visuveden eli Kaivoskannan kanavaa, joka yhdistää Tarjanneveden ja Vaskiveden järvet.
Silta on todellakin kääntösilta ei nostosilta. Sillan keskiosa kääntyy sivulle. Sivistän itseäni lukemalla netistä, että alun perin paikalla on ollut nostosilta, joka valmistui vuosina 1863-1864. Jo vuonna 1878 tilalle valmistui kääntösilta, joka korvattiin uudella jo kahden vuoden päästä. Viimeisimmän kääntösillan mekanismi on ollut kauko-ohjattava vuodesta 2009. Siltaa ohjataan etänä Muroleen kanavalta ja se avataan erillisestä pyynnöstä tai tilauksesta. Jos nyt tunnet tarvetta saada silta auki, löydät netistä myös puhelinnumeron tilausta varten. Avaus ei kuitenkaan onnistu heti tässä ja nyt, vaan asialla pitää olla jo edellisenä päivänä ennen kello 15, sanoo netti.
Pienemmät paatit voivat kulkea sillan ali ilman kannen kääntämistä. Normaali alikulkukorkeus on 4, 2 metriä.

Tarjanne töräyttää komeasti torveaan eli tarkemmin sanottuna höyrypilli viheltää laivan alittaessa siltaa. Laiva muutettiin takaisin koivuhaloilla kulkevaksi vuonna 2023 kuudenkymmenen vuoden jälkeen.
Hetki vain, niin silta kääntyy takaisin paikalleen, valo vaihtuu vihreäksi ja pitkät autojonot sillan molemmin puolin pääsevät jatkamaan matkaansa.
Onhan tämä hauskaa vaihtelua, kun ei ole mihinkään aikataulutettua kiirettä.
Vain toinen meistä uhmaa sadetta ja menee rantaan katsomaan ja Tarjannetta kuvaamaan. Voit arvata, kumpi.
Jätä kommentti