Anjakaarina

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Hämeenlinnassa Vanaja Festivaaleilla ajelemme ja kävelemme festivaalinautintojen lisäksi Aulangon puistometsän teitä luonnonsuojelualueella.

Aulangon näkötorni kahviloineen on siellä tunnettu maamerkki.  Näkötorni on vuodelta 1907 suunnittelijaan arkkitehti Waldemar Aspelin. Rakennuttajana oli Karlsbergin kartanon omistaja eversti, asetehtailija, teollisuusmies ja suurlahjoittaja Hugo Standertskjöld (1844-1931). Hänen kerrotaan luoneen Aulangon puiston ja jättäneen sen jälkipolville. Hänet mainitaankin Suomen rikkaimmaksi mieheksi.

Tällä kertaa emme kiipeä torniin. Laskeudumme sitä vastoin jyrkkiä portaita Aulangonvuoren jyrkännettä alaspäin. Liian on jyrkkää. Emme uskalla mennä alas asti. Aikamoinen pudotus alaspäin on tasanteeltakin. Huh!

Jos olisimme osanneet etsiä ja ehkä osanneet löytää, olisimme nähneet Standetskjöldin muistolaatan ja muistokiven Aulangolla.

Näkötornilta poispäin ajellessamme pysähdymme nautiskelemaan kauniista maisemista. Jossain lammen toisella puolella näkyy pieni rakennelma, vanhanaikainen rakennus torneineen, mikä lie.

Ihan ajotien vieressä on punainen, pyöreä, matala torni pienellä kukkulalla. Onneksi paikalla on opastaulu. Sen mukaan kyseessä on Onnentemppeli. Sen on 1890-luvulla rakentanut eversti Standertsjöld puolalaiselle ruhtinattarelle. Alunperin ikkunoissa ovat olleet lasimaalaukset ja kaiteellinen portaikko on vienyt rakennukselle. Everstin mukaan Onnentemppelin nimeen ja sijaintiin kivisellä kukkulalla liittyi symboliikkaa:

”Onneen ei kuljeta joka miehen vaellettavia valtateitä, eikä matka sinne ole helppo, vaan jokaisen on omia teitään, vaivojansa säästämättä sinne pyrittävä.”

Oi voi! Ruhtinatar ei suostunut kosintaan! Ihmettelen. Hän ehkä halusi säästellä vaivojaan. Jos joku olisi minulle pykännyt edes lumilinnan, olisin onnesta soikeana suostunut kosintaan. Totta puhuen ihmettelen, mitä ruhtinatar olisi voinut tornissa tehdä? Pienihän se on ja keskellä ei mitään. Mutta olisihan everstillä ollut Karlbergin kartanonsa. No, jäipähän kaunis rakennus meidän ihailtavaksemme.

Jäin miettimään, johtuiko puolattaren pakeista, että eversti Standertsköld pysyi ymmärtääkseni poikamiehenä.

Käymme ruokailemassa ravintola Brahessa. Vaihtoehtona on ollut Piparkakkutalon ravintola, jota hämeenlinnalainen ystäväni suositteli. Listoja katseltuamme päädymme kuitenkin Braheen.

Väkeä on etenkin alussa vähänlaisesti, mutta ei se meitä haittaa. Nostamme ensin kuoharimaljat. Syömme salaatin lisäksi alkupaloiksi etanat valkosipuli- ja aurajuustokastikkeella. Oikein on hyvää ja maukasta.

Pääruoaksi minä syön härän lehtipihvin ja tytär kasvispizzan. No joo. Ei hassumpaa. Jälkiruoka ei kummallekaan enää mahdu.

Ruokailureissulla kaupungilla tulee vastaan tämä vesitaideteos. Etsin joka puolelta löytyisikö teoksen nimi ja kenties tekijäkin. Ei löydy. Saman olen huomannut Tampereellakin. Jos minulta kysytään, ja minulta nyt kysyn, kyllä julkisissa tiloissa olevista taideteoksista pitäisi olla nimi ja tekijä esillä.