Anjakaarina

Kymmenen vuotta sitten olimme Alavuden lukion uusien ylioppilaiden juhlassa kutsuttuina vieraina. Meistä tuli Riemuylioppilaita, kun 50 vuotta lakittamisesta oli kulunut.

Nyt on jo kuusikymmentä vuotta siitä, kun lähdimme maailmalle Alavuden lukiosta, kuka mihinkin päin. Olemme epävirallisesti Ratkiriemuylioppilaita!

Kymmenen meistä tapaa nyt toisensa, missä muuallakaan kuin Alavudella. Ylioppilaaksi 1966 meitä pääsi 35. Elossa on tiettävästi vielä 23.

ALAVUDEN LUKIO

Lukion rehtori Jari Helander on luvannut ystävällisesti ottaa meidät tutustumaan nykyiseen lukioon. Talo tosin tuntuu jo ulkoa oudolta, kun sen edestä on jo joskus aikaisemmin purettu keskikoulun rakennus. Edessä on vain aakean laakea parkkipaikka.  Sisällä lukiossa käy ilmi, että tuttuja paikkoja saa hakea, koska talo on saneerattu vuonna 2003.

Rehtori Helander kertoo, että lukiossa on nyt 172 opiskelijaa. Ennusteen mukaan lähivuosina opiskelijapulaa ei pitäisi tulla. Pääasiassa opiskelijat tulevat Alavudelta. Opettajia on 19, joista 11 päävirassa.

Kuten varmaan jo ennakkoon tiesimme, opiskelu kaikkine tarvikkeineen on opiskelijoille ilmaista, jopa koulumatkat ja yo-kirjoituksetkin. Lukio on yleislukio, mutta tekee yhteistyötä eri korkeakoulujen kanssa, joissa opiskelijat voivat suorittaa jo lukioaikana opintoja.

Rehtoria kuunnellessa havaitsen, että edessäni istuvan lakki on eittämättä kaikkein keltaisin. Omani olen pesettänyt oltuani yo-kesänä Inarissa museonrakennusleirillä. Ylioppilaslakki oli siellä tietysti päässä koko ajan.

Pääsemme syömään kouluaterian ruokalaan. Perunamuusia, kasvispihviä ja salaattia. Kierreltyämme kuuntelemassa ja katsomassa lukion eri luokissa opetusta, saamme vielä opettajanhuoneessa viinerin kanssa kahvit.

Aika muuttuu, koulut ja opiskelijat sen mukana. Ei muuta voi sanoa. Näyttäisi ainakin äkkiseltään jopa siltä, että parempaan suuntaan on menty.

LAKEUDEN PORTIN KANSALAISOPISTON REHTORI

ARTO JUURAKKO

Siirrymme keskustaan ja tapaamme Kulttuurikeskuksessa Arto Juurakon.

Hän kertoo meille hieman Alavuden kunnan nykytilanteesta. Liittyminen, jopa pakolla, saattaa olla edessä Ähtärin kanssa. Kunnanjohtajakin on juuri vaihtunut. Saneerattavia kohteita odottaa.

Koska Juurakko on myös kirjailija ja etenkin runoilija, hän lukee meille joitakin runojaan. Hän kirjoittaa eteläpohojalaasella murteella. Ensimmäisen murrerunonsa hän kirjoitti 2007, jolla voitti heti runokilpailun.

Saamme asevelihintaan ostaa hänen kirjojaan. Ostan nämä kolme. Enempään ei käteinen rahani riitä. Yhden hänen kirjoistaan olen saanut lahjaksi jo vuosia sitten.

SANKARIHAUTA JA HAUTAUSMAA

Opas Sirpa Ikkala ottaa meidät vastaan sankarihaudalla. Sinne on haudattu neljässä sodassa kaatuneita: Suomen sodassa, vapaussodassa, talvi- ja jatkosodassa.

Muistojen kappeli on alueen takaosassa oleva pienehkö jyrkkäkattoinen rakennus. Siinä paikalla on sijainnut Alavuden ensimmäinen kirkko. Takaseinässä on taiteilija Bruno Tikkasen luoma lasimaalaus. Sisällä seinällä on muistotaulu, jossa on vapaus-, talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden nimet, samoin Alavudella toimineiden pappien nimet.

Siirrymme nykyisen kirkon vieressä olevalle hautausmaalle. Hautausmaa on minulle kovin tuttu, kun käyn siellä hoitamassa vanhempieni hautaa. Sirpan opastuksella löydämme joidenkin opettajiemme ja yhden luokkatoverimmekin hautamuistomerkit.

Veli Lumiala oli meidän aikanamme koulumme rehtori ja meidän lyhyttä matikkaa opiskelleiden opettaja. Vanha sanonta sanoo, että kuolleista ei sovi puhua mitään pahaa. Siksi en tässä sano mitään. Erilainen on tilanne, kun yhdessä muistelemme lukioaikojamme.

MAKUPIRTTI

Jälleen syömään. Makupirtti lähellä hautausmaata tarjoaa tilauksesta kylmää iltapalaa. Onpa hyvää, maistuvaa ja sitä on riittävästi. Jälkiruokana on kahvi/tee ja leivos. Syömisen lomassa kertoilemme lyhyesti kuulumisemme 60 vuoden ajalta. Olemme toki kokoontuneet lukion jälkeen useamminkin, usein erilaisilla kokoonpanoilla, nyt tosin viimeksi vuonna 2019.

Tämäkin tapaaminen, kuten moni aikaisempikin, on Jaskan aktiivisuuden ansiota. Kiitos siis Jaska kaikesta järjestelystä, kyselyistä ja yhteenotoista. Ilman sinua emme olisi olleet täällä tänään.

Mukava tuntuma tapaamisesta jää. Ehkä näin vanhemmiten ei kenenkään tarvitse enää niin paljon päteä. Olemmehan, yhtä lukuunottamatta, olleet jo vuosia elämän viimeisellä suoralla, eläkkeellä.

Tähän loppuun sopii Arto Juurakon runo:

LEPPOOSTA

Alaan olla siinä iäs, notta

ulukonäköpainehet alakaa

            helepottaa.

Enää en muista,

minkä tähären

pitääs olla

hyvännäköönen

Peilistä kattoo

herttaanen, elämää

nähäny, mutta kehityskelepoonen

             ihimisolento.

Notta mikäs täs.

seuraavaa riaknoosia

            orotelles.

Ryhmäkuvan on ottanut Annikki Harjunmäki.