Kategoria: Mökkeily
-
Tänään sataa, sataa ja aina vaan sataa. No, satakoon. Vettäkin maa tarvitsee. Mielikuvissani voin palata nautittavaan mökkiviikkooni, jolta palasin toissapäivänä. Meitä on ainakin kahdenlaisia ihmisiä: meitä mökkeilyyn hurahtaneita tai sitten ei. Kuulun ensin mainittuihin. Enkä nyt tarkoita mökillä mitään omakotitaloa kaikilla teknisillä hienouksilla ja telkkarilla. En. Minulle mökki eroaa kotona olevasta omakotitalosta siinä mielessä, että…
-
Kun aurinko antaa vähänkin lupausta keväästä, lähtee mökkiläinen hypyn kengässä kesäpaikkaansa kohti, tässä tapauksessa Alavuden Sapsalammille. Meillä on siellä aina peruslämmöllä oleva mökkerö. Kesällä otamme käyttöön sitten myös isomman (ja vanhemman) mökin. Omituista, että edes Etelä-Pohjanmaalla ei ole lumesta mitään havaintoa, vaikka ollaan vasta maaliskuun loppupuolella. Omituista ja huolestuttavaa. Järvemmekin on vielä aika lailla jäässä.…