” Mä en ole mikään seniori enkä hölönlörö. Olen vanha ihminen!”
Näin sanoo Sella Sella kirjassa Vanha nainen tanssii. Kirjan on kirjoittanut Eveliina Talvitie ja se on julkaistu vuonna 2020. Tämänkin kirjan olen lukenut, enkä vähiten Seela Sellan näkemysten ansiosta.
Kuulun niihin onnekkaisiin suomalaisiin, joka on saanut nauttia monesti Seela Sellan näyttelemisestä lavalla – eli näyttämisestä- kuten hän itse halusi sanoa. .
Hitler ja Blondi- näytelmässä (2020) Seela oli Hitler. Ajattele, mikä tilanne, kun juutalaisena elävä nainen esittää Hitleriä. Jännitteet tuntuivat katsomoon asti.
Täysin toisenlainen, ratkiriemukas oli elokuva Teräsleidit (2020), jossa Seela oli mukana hauskuutta tekemässä.
Eichman – mistä yö alkaa – näytelmässä (2024) Seela oli filosofi Hannah Arendt. Tämä näytelmä sai minut jälkikäteen tutkimaan aiheeseen liittyviä tapahtumia kirjoista.
En muista minä vuonna kävin Komediateatterissa katsomassa Seela Sellan ja Esko Roineen näytelmän Rakkauskirjeitä. Hehän ovat esittäneet sitä monia vuosia eri paikoissa, viimeksi Tampereen Teatterikesässä viime elokuun alussa. Seelalla oli silloin sädehoitojen ansiosta parempi vaihe.
Runsaan viime vuoden sisällä näin Seelaa muuallakin kuin teatterin lavalla.
Keväällä, toukokuussa 2025 oli Komediateatterilla Kirjallisuustapahtuma. Siellä oli haastateltavana tuoreiden kirjojen tekijöitä. Mukana oli Antti Heikkinen Seela Sellan kanssa. Heikkisen kirjoittama tuore kirja oli Sellasta Seela Sellan tarina. Seela oli haastattelussa energinen, oma itsensä. Hän tuskin malttoi tuolilla istua, vaan nousi vähän väliä seisoen tehostamaan sanojaan.
Loppuhuipentuma oli, kun Seela lopuksi lausui Lauri Viidan runon Luominen. Se oli todella eläytyvää ja koskettavaa lausumista. Ihan kohotettuna sieltä sen ansiosta lähdin.
Ostin kirjan ja luin/kuuntelin sen. Miten avoimen tuntuisesti Seela kertoo siinä pitkän elämänsä erilaisista tapahtumista, hyvistä ja huonoista.
Tampereen Yliopistolla oli tämän vuoden alkupuolella joku tapahtuma, nimeä en muista. Joka tapauksessa yksi ohjelmanumero oli, kun Ruben Stiller haastatteli Seelaa. Vaikka Stiller on aika puheliaan miehen maineessa, kyllä Seela vei häntä yksi- nolla. Eli Seela kertoili niin, että ei Stiller ehtinyt juurikaan kysymyksiä esittää.
Viimeinen ja koskettavin Seelan kohtaaminen oli Tampereen Livelabilla Teatterikesän aikaan elokuussa. Nielusyövän sädehoidoista selvittyään ja niiden tehottua Seela esiintyi runo ja musiikkitapahtumassa Näin unta kesästä kerran. Siinä Seela esitti Eino Leinon runoja. Ääni, muisti, eläytymiskyky, kaikki olivat tallella. Suun kuivuutta ja siitä johtuvaa yhtä yskänkohtausta hän lopuksi pahoitteli. Aivan turhaan. Siinä oli, ainakin itselläni jo vähän jäähyväisten tuntua. Toki toivoin, että paraneminen kokonaan syövästä voisi tapahtua.
Nyt, Seelan siirryttyä tuonilmaisiin, osaan arvostaa entistä enemmän sitä, että olen saanut olla mukana hänen elämässään, vaikka vain katsojana. Hän oli lahjakas, teatterin itseensä imenyt näyttäjä. Syöpäsairaanakin hän halusi vielä tehdä itselleen ja meille muille, arvokasta työtä.
Olen puhunut tässä postauksessa tuttavallisesti Seelasta, en Seela Sellasta, enkä Sellasta. Hän, jos kuka, oli kansanomainen, tavallinen, niin kuin hän itse itsensä määritteli. Et ollut koskaan missään suhteessa lähelläkään hölönlöröä, Seela. Pispalan likka, Virtasen Seela.
Kiitos Seela kaikesta mitä olet meille, minullekin antanut. Hyvää taivasmatkaa!
ps. Monista kohtaamisistani Seela Sellan kanssa olen jo aiemmin tehnyt postauksia.
Jätä kommentti