Anjakaarina

Kun minut johonkin bileisiin kutsutaan, niin minähän menen hypyn kengässä. Ellei nimittäin ole todellista estettä. Koko päivä lauantaina 8.11.25 oli yhtä juhlaa. Alumnipäivä eli entisten opiskelijoiden päivä alkoi Tampere-talossa aamukahvilla ja suolapalalla. Tutustuin siellä heti Seinäjokiseen Helinään, joka oli Kuortaneelta kotoisin. Meillä Etelä-Pohojalaasilla  synkkasi heti niin hyvin, että kuljimme juhlassa lähes koko ajan ”käsi kädessä”.

Isossa salissa oli kahden tunnin Pääseminaari. Saliin mennessä pehmeä, sininen sävy loi heti mukavaa tunnelmaa. Juontajina toimivat näyttelijäopiskelijat Vilma Hartikainen ja Vincent Kinnunen. Meitä oli paikalla noin 1500 alumnia.

Rehtori Keijo Hämäläinen itseoikeutetusti aloitti tervetuliaispuheella. Hän muistutti, että yliopisto on monialainen. Teknillinen korkeakoulu ja yliopisto yhdistyivät kuusi vuotta sitten.

Tapahtuman keynote- eli pääpuhuja oli komissaari Henna Virkkunen. Hän kertoi olevansa ehkä ainuita ei-alumneja salissa. Hän oli kyllä hakenut 1990-luvulla Tampereen yliopistoon, mutta hän ei ollut päässyt. Arvoitukseski jäi, mihin hänet oli sitten huolittu. Ilmeisen hyvin hän on pärjännyt ilman tämän yliopiston oppejakin.  Ihmekö tuo, kun hänkin on Alavudelta kotoisin.

Virkkusen puhe liikkui paljon tekoälyn maailmassa, sen mahdollisuuksissa ja kehittämisessä. EU on tärkeä yhteisö, joka pyrkii säätelemään tekoälyn käyttöä. Virkkunen näki tekoälyllä mahdollisuuksia monilla aloilla. Hän korosti koulutuksen tärkeyttä tekoälyn käyttöön.

Paneelissa Digitaalinen valta ja geopolitiikka keskustelivat Suomen Saksan-suurlähettiläs Kai Sauer, Teknologiteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Ville Voipio ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Rinna Kullaa, joka toimi myös keskustelun moderoijana eli keskustelun johdattelijana. Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä oli: johtaako politiikka teknologiaa vai teknologia politiikkaa. Sauerin mukaan politiikka johtaa, Voipion mukaan molemmat. Kullaan näkemystä en muista. Voipio osoittautui historiansa tuntevaksi. Kullaakin, joka on historian professori, naureskeli välillä, että kuka se tässä sen alan asiantuntija onkaan. Huumoria oli muutenkin keskusteluissa kivasti. Voipion mukaan yliopiston tehtävä on opettaa oppimaan tulevaisuudessakin tarvittavia taitoja. Ihan jees näkemys.  Allekirjoitan. Tiedä sitten, opinko itse sitä yliopisto-opinnoissani.

Paneelissa Hyvinvoiva ja menestyvä Suomi panelisteina olivat Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen, professori Juho Saari sekä professori ja teknologiajohtaja Heli Skottman. Moderoijana oli Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen yksikön päällikkö Elina Kestilä-Kekkonen. Juho Saari esitti kolme kohtaa onnellisuuteen: 1. Niukkuuden säätely eli elämä ei saa olla liian niukkaa 2. Riittävä arvostus yhteiskunnassa 3. Yhteisöllisyys. Yksinäisyys on helpoin tapa olla onneton, sanoi hän.

Panelistit hyväksyivät keskusteluissaan yhteenvedonomaisesti tärkeiksi yhteisöllisyyden, koulutuksen ja yksinäisyyden ehkäisyn. Eipä näitä vastaan kannata inttää, en minä ainakaan. Keskusteluissa tuli esiin monia mielenkiintoisia näkökulmia, mutta kuka niitä kaikkia nyt jaksaa muistaa.

Päivä jatkui Tampere-talon Pääseminaarin jälkeen kolmella kampuksella kunkin mielenkiinnon mukaan. Opiskelijat olivat Tamperetalon aulassa lappujen kanssa neuvomassa busseille, jotka veivät Kaupin ja Hervannan kampuksille. Me Keskustakampuksille menijät jouduimme ihan omin jaloin kävelemään muutama sata metriä. Nykyistä Keskustakampusta nimitettiin opiskeluaikanani Päätaloksi. Niin ne paikkojen nimetkin  muuttuvat yliopiston laajentuessa vuosikymmenten saatossa.

Ruokailu kuului ohjelmaan. Tarjolla oli kasvispastaa. Pöytäseurakseni osui yksi minua selkeästi aikaisemmin valmistunut naisoletettu ja toinen minua tuoreempi valmistunut.

Alumnitarinat olivat niin suosittuja, että paikalle ehtiessämme olisimme saaneet vain ovensuussa seisoskelijan paikan. Kiitos ei. Tiede Nyt-puheenvuoroja kävin välillä kuuntelemassa. Paneelit vetivät minua eniten täällä iltapäivän ohjelmissakin.

Ukraina vuonna 2025: Sodan kasvot ja kohtaaminen todellisuudessa sekä informaatiosodankäynnin kansainvälisessä peilissä. Alkujuontajana oli Jukka Virtala ja moderoijana tässäkin Ukrainan ja globaalihistorian apulaisprofessori Rinna Kullaa. Hän on monet kerrat ollut Kiovan yliopistossa opettamassa. Kuvien avulla hän kertoi, miten hälytyksen tullessa opetus ja opiskelu jatkuu pommisuojassa. Opiskelijat ovat kuulemma hyvin motivoituneita. Keskustelijana oli myös Ylen ulkomaan toimittaja Hanna Visala, joka on monituiset kerrat vieraillut Ukrainassa. Hänellä oli hyvin omakohtaisia ja konkreettisia tietoja elämästä sodan keskellä. Myös hänellä oli kuvia näytettävänä. Sodasta huolimatta ihmisten elämä jatkuu niin hyvin kuin se mahdollista on. Kolmas keskustelija oli valtio-opin dosentti ja vanhempi tutkija Niina Meriläinen. Paneelissa sain paljon mielenkiintoista lisätietoa ukrainalaisten elämästä. Tuntuikin, että puoli tuntia oli liian lyhyt aika tälle ajankohtaiselle aiheelle.

Ajan vähyys vaivasi myös Ikääntyvä yhteiskuntamme paneelia. Yliopistotutkija Jari Pirhonen johdatteli keskustelua. Mukana oli sosiaalipolitiikan yliopistolehtori Lina Van Aerschot, gerontologian professori Anu Siren ja sosiaali- ja terveyspalveluiden apulaisprofessori Minna Zechner. Asiassa ei minusta ehditty alkua pitemmälle ja osaksi asiat olivat jo ennestään tuttuja. Muistisairaus on lisääntynyt ja lisääntyy, työuraa pitäisi pidentää, 65-75-vuotiaat naiset pyörittävät yhteiskuntaa järjestöissä ja kulttuuripalveluissa. Tiedetty, nähty ja koettu. Itsekin kuulun niin sanottuihin Helmikanoihin eli ikääntyneisiin vanhempiin naisiin, jotka ovat kulttuurin suurkuluttajia. Van Aerschot kertoi tilastosta, jonka mukaan 80 % kaikista ikääntyneiden hoivasta on omaisten tekemää. Palvelujärjestelmä kuitenkin tekee raskaat työt. Tätäpä en ole tiennyt.

Hauska oli Pirhosen loppukysymys panelisteille: Jos olisit yhden päivän 90- vuotias, mitä tekisit? Zechner yrittäisi puhaltaa kerralla 90 kynttilää. Siren tekisi kiivaasti muistiinpanoja, miltä elämä 90-vuotiaana näyttää. Hieman epävarma olen Van Aerschotin vastauksesta, mahtoiko hän laskea mäkeä kiikkustuolissa?  Ainakin siitäkin puhuttiin.

Kello 17 mennessä asiapitoinen ja todella mielenkiintoinen ohjelma oli taputeltuna.

Illalla kello 18-22 oli Yhteinen iltaohjelma Tampere-Talon Sorsapuistosalissa. Sinne oli mahtunut 1000 ensiksi ilmoittautunutta mukaan.

Kerron Sorsapuistosalin hauskasta illanvietosta seuraavassa postauksessani.

Tervetuloa lukemaan postauksiani tällä uudella alustalla nimeltään ankakaarina.com!
Noin 12 vuotta sitten kirjoitin pari vuotta blogia kolmattaikaa.blogspot.com. Sitten ET-lehdestä minua pyydettiin verkkosivuille lukijabloggariksi. Siellä kirjoittelin 10 vuotta, viimeiset vuodet nimimerkillä anjakaarina. Koska lehden blogialustaa ollaan lopettelemassa, jouduin siirtymään muualle eli tänne.

Kirjoitan kolmatta ikää elävän naisen elämästä, jolla on monenlaisia harrastuksia, puoliso, kaksi tytärtä ja neljä lapsenlasta. Olen siis ilokseni Mummelikin.

Kirjoittamani aiheet vaihtelevat paljon, kulloisista kokemuksista johtuen. Esimerkiksi erilaisista kulttuurikokemuksistani kirjoitan usein, kuten nyt lauantain 18.10.25 oopperasta Helsingin Musiikkitalossa.