Anjakaarina

Kun aurinko antaa vähänkin lupausta keväästä, lähtee mökkiläinen hypyn kengässä kesäpaikkaansa kohti, tässä tapauksessa Alavuden Sapsalammille. Meillä on siellä aina peruslämmöllä oleva mökkerö. Kesällä otamme käyttöön sitten myös isomman (ja vanhemman) mökin.

Omituista, että edes Etelä-Pohjanmaalla ei ole lumesta mitään havaintoa, vaikka ollaan vasta maaliskuun loppupuolella. Omituista ja huolestuttavaa.

Järvemmekin on vielä aika lailla jäässä. Sulasti-avantoallas on ollut koko talven rannalla. Tiedä häntä, mihin tämä talvi meni.

Perillä ensimmäinen homma on laittaa saunan padassa vettä lämpenemään. Tarkoitus on nimittäin siivota kesäpuoli. Pihaan asti tuleva vesiputki on vielä suljettu putkien jäätymisvaaran vuoksi. Mutta konstit on monet sanoi kissa, kun eukolla pöytää pyyhki.

Miehellä on jo vuosikymmenten takaa putki, jonka avulla vettä jäätyneestä järvestä saa. Ei muuta kuin kairalla putkelle sopiva reikä, putki avantoon ja veden noutajan sormi yläosassa olevan reiän päälle. Putki ylös sangon päälle, sormi reiän päältä pois ja tadaa! Kolme-neljä nostoa ja sanko on täynnä vettä. Pataan vaan ja tuli padan alle. Saunavettäkin illalla tarvitsemme. Saunahan se on mökki-illan must-juttu.

Hienon ja lämpimän päivän innoittamana aloitan reippaasti siivoustyöt. Mies hommailee yhtä ja toista. Välillä hän on apunani. Useamman tunnin jälkeen homma on valmis ja kesäpuoli on valmiina ottamaan ihmisiä vastaan. Sitä vaan ihmettelen, että muistini mukaan Kyöpelin ja keittiö/oleskeluhuoneen siivous joskus aikoinaan kesti kaksi päivää. Perusteluja nykytilanteelle voi olla kaksi: 1. Olen tullut ripeämmäksi. 2. Olen tullut leväperäisemmäksi, enkä enää niin tarkasti nuohoa joka paikkaa. Pahoin pelkään, että vaihtoehto 2 pitää paikkansa. Hella Wuolijoen ajatus: Ei maailma suremalla parane eikä pölyjä pyyhkimällä, saattaapi pitää paikkansa.

Läheinen soratie on hyvä ulkoilureitti, välillä järvimaisemineen. Tosin, jos yksin kävelen tai sauvailen, yritän aina laulella. Karhujen takia nääs. Kyllä niitä ikäväkseni näilläkin nurkilla on nähty. Aikoinaan, kun Pasin kauppa oli vielä olemassa mökiltämme kuuden kilometrin päässä Virtain puolella, Pasilla oli aina tiedot karhuista. Nyt jotakin tietoa toisinaan on naapurin eläkeläispariskunnalla, jotka asuvat paikalla ympäri vuoden.

Naftin puolen tunnin kävelyn jälkeen on tien vieressä kota. Kuka sen on laittanut ja koska, en tiedä. Mutta niin kauan kuin muistan, se on ollut siinä ja siellä on ollut vihko, johon lenkkeilijät tai hiihtäjät ovat merkanneet käyntinsä. Kun vihko oli lopussa ja irtolehtipainos, ostin sinne uuden ja laitoin kaksi kynää mukaan. Kuten tiedämme, kynät, vaikka olisivat narulla kiinni, lähtevät helposti kävelemään. Nyt laitoin taas uuden.

Kodassa on aina välillä joitakin puitakin, koska siellä on tulistelupaikka. Oli siellä nytkin oltu, puukkokin oli jäänyt penkille. Hui!

Talven jälkiä näkyy vielä, paitsi jäänä järvessä, myös jäässä olevissa vesipuroissa. Kauniita ovat.

Joutseneita emme vielä näe järvillä, vaikka kuulemme ääntelyt, kun ne lentävät taivaalla. Ihan varmaan tuttu joutsenpari vielä palajaa omille rannoilleen. Koronavuonna teimme miehen kanssa Sapsalammin joutsenpariskunnasta jutun Hesariin (HS 8.11.2020)  Mies kuvasi ja minä kirjoitin. Silloin kuljimme kuin hutilan hullut niiden perässä, Veitsilammella, Jouttilammella ja Mataralammella. Olipa tosi kivaa!

Monta juttua on mökillä toki vielä siivouksen jälkeen tehtävänä, korjattava ja ostettava uutta. Tämä isän aikoinaan tekemä penkki on tullut elinkaarensa päähän. Aika ja säät ovat sen runnelleen.

Illalla saunan jälkeen sänkyyn ja kirjan lukuun. Miehellä on sen verran ansiokas kirja matkassa, että laitan siitä kuvan.

Viikonloppu ei olisi voinut tätä nautittavampi olla!

Ps. Kuvat ovat aviohenkilöni Reijo Hietasen ottamia.