Musiikkitalo on minusta itsessään jo vaikuttava. Konsertissa tiistaina 3.3.26 soitti Helsingin Barokkiorkesteri. Saman sisältöinen konsertti oli ollut jo 1.3.26. Saksassa asuva barokkiviulisti, siskoni likka Lotta Suvanto välillä vierailee Helsingin Barokkiorkesterissa, kuten nytkin. Kapellimestarina toimii Aapo Häkkinen. Barokkiorkesteri on perustettu 1997. Orkesteri on esiintynyt monilla arvostetuilla areenoilla niin kotimaassa kuin ulkomailla. Perustipa orkesteri vuonna 2013 barokkifestivaalin Janakkalaan.
Sisälle saliin en voi koskaan mennä seisahtumatta ja katsomatta ympärilleni. Erityisesti ihmettelen noita piippuhyllyjä, joissa istuessaan meikäläinen saisi pyörrytyskohtauksen,
Brittiläinen sellisti Steven Isserlis esitti Robert Schumanin Sellokonsertto a-mollin. Sen säveltäjä teki vuonna 1850. Voi veljet, millainen mestarisellisti Isserlis onkaan! Hannu-Ilari Lampila otsikoi arvionsa ”Steven Isserlis vei kuulijat satumaailmaan” (HS 3.3.26). Tiedä häntä, olinko satumaailmassa, mutta jotain vallan ihanaa kuultavaa se oli. Meriittejä sellistillä tietysti on vaikka kuinka ja paljon. Soitinkin on arvokas Antonio Stradivarin vuonna 1726 rakentama ”Marquis de Corberon”- sello. En tokikaan tiedä, mitä tuo viime mainittu tarkoittaa, mutta näin kuulemma on. Soitin on lainassa Royal Academy of Musicilta. Sen arvoa en uskalla edes arvailla. Annoimme tietysti lopuksi raivokkaat aplodit. Isserlis joutui/sai tulla kumartamaan moninaiset kerran. Lopulta saimme, kuten asiaan kuuluu, ylimääräisen. Mikä kipale se oli, siitä en tiedä mitään. Meillä Tampereen Filharmonian solistivieraina on ollut hyviä sellistejä, mutta olisipa ihana saada Isserliskin vierailemaan. Toivossa voi elää.
Väliajalla nautimme maukkaat tarjoilut. Samppanja-tryffeli- leivokseen olin jo aikaisemmin tutustunut. Sopivan makean hyvää se nytkin oli.
Barokkiorkesterin kanssa esiintyi itävaltalainen Arnold Schoenberg-kuoro. Se on perustettu vuonna 1972. Kysymättäkin lienee selvää, että kuorokin on palkittu monin palkinnoin. Sointi olikin niin puhdasta ja kaunista, että parempaa ei voi vaatia.
Sopraano Elisabeth Breuer, altto Marie Seidler, tenori Patrick Grahl ja basso Cornelius Uhle hoitivat leiviskänsä niin hyvin kuin ammattitaitajat voivat.
Ensimmäisenä teoksena oli Schumanin Nachtlied. Requiem oli viimeisenä. Requiemhan tarkoittaa kuolinmessua. Jotain ylen rauhoittavaa siinä olikin. Siitäkin huolimatta, että Schuman aloitti sävellystyönsä vuonna 1852 ja sai sen loppuun vasta vuonna 1854 tapahtuneen itsemurhayrityksensä jälkeen. Tieto Schumanin mielenterveysongelmista saa ainakin itseni arvostamaan teosta vielä enemmän: hän pystyi näin upeaa tekemään ongelmistaan huolimatta. Robert Schuman kuoli vuonna 1856 vain 46 vuotiaana.
Saimmepa nähdä ja kuulla laadukasta musisointia! Harmillista, että saliin olisi mahtunut aika paljon enemmän kuulijoita. Mikä teitä hesalaisia oikein vaivaa? No juu. Emme mekään olisi ymmärtäneet Mansesta tänne tulla ilman Lottaa. Ilokseni kuulin, että edellisessä, sunnuntain konsertissa väkeä oli ollut enemmän
Anjakaarina 
Jätä kommentti