Esikoistytär tarjoaa synttärilahjakseni laulukonsertin Oopperatalossa. Talon ulkonäkö jo ihastuttaa. Työmaaromut ovat toki maisemaa pilaamassa, mutta tuntuuhan se niin kotoisalta. Tampereella niitä on iloksemme aina ja joka paikassa.
La Monnaien, kuninkaallinen teatteri eli oopperatalo, sijaitsee Brysselin keskustassa. Talolla on monivaiheinen historia. Nykyinen talo on jo kolmas tällä paikalla. Ensimmäinen rakennettiin vuonna 1700 ooppera-, baletti- ja teatteriesityksiä varten. Taloa pidettiin yhtenä kauneimmista teattereista Italian ulkopuolella. Napoleon rakennutti uuden teattterin, joka vihittiin käyttöön 1819. Tulipalo tuhosi kuitenkin teatterin sisätilat. Nykyinen kolmas talo vihittiin käyttöön vuonna 1856. Erinäisiä korjauksia ja parannuksia taloon on tehty senkin jälkeen.
Ranskalainen sopraano V’eronique Gens esittää talossa tänä iltana yksinlauluja säestäjänään pianisti James Baillieu. Laulut ovat yhdeksältä, 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa eläneeltä säveltäjältä. Nimistä tunnistan vain Claude Debussyn. Käsiohjelmassa kaikki on ranskaksi, myös laulujen nimet. Laulujen sanat myös löytyvät ohjelmasta. Paha vaan, että ranskan kieleen ei mieleni eikä kieleni taivu. Kyllä sitä kolme vuotta lukiossa jyystin, vaan kaikki vähäkin on jossakin hukan jäljillä. Vähät osaamani sanat käytin loppuun muinoin tyttären lapsia päiväkodista hakiessani tai sinne viedessäni. Enimmäkseen sielläkin kyllä turvauduin ranskalaisen hymyilyn jäljittelyyn.
Laulut ovat lyhyitä, enkä tunnista ensimmäistäkään. Se ei haittaa. Voin silti hyvin nauttia lauluista. Outo olisinkin, jos en nauttisi. Gens on nimittäin kansainvälisesti arvostettu ja monesti palkittu. Hän on tehnyt uraa johtavilla ooppera- ja konserttilavoilla ja levyttänyt lukuisia palkittuja levytyksiä. Ei siis mikään tusinataiteilija.
Talo on sisältäkin kaunis, etten sanoisi koria ku karkki!. Sali tuo koristeluiltaan mieleeni Helsingin Kansallisteatterin ja Ruotsalaisen teatterin. Jotain samaa niissä on.
Väliajalla on ostettavissa vain sämpylää ja sampanjaa. Ohoh! Kovin on niukkaa. Näin yleensä tässä talossa on, sanoo tytär. Kuinka ollakaan, päädymme kilistelemään sampanjalla. Jostakin syystä jätämme sämpylät vitriiniin. Ehdimme myös ihastella kaunista peilisalia, missä järjestetään erilaisia kokouksia. Pääsemme taas tyttären kanssa täälläkin kuvaamaan itseämme peilin kautta.
Talossa on useampiakin portaita eri tasoille. Jopa tyttäreni, joka sentään on täällä useammankin kerran käynyt, joutuu väliajan jälkeen vähän etsimään oikeaa portaikkoa.
Konsertti kestää väliaikoineen kaksi tuntia. Suosionosoitukset ovat valtaisat kannustavine huutoineen. Saamme kaksi ylimääräistä.
Hieno kokemus, monessakin mielessä. Kiitos Gens ja Baillieu!
Suurin kiitos menee kuitenkin Esikoiselle!
Kuvat tyttären ottamia!
Anjakaarina 
Jätä kommentti