Anjakaarina

Näin vuoden loppupuolella kannattaa muistella menneitä. Kauemmaksi kuin marraskuun loppupuolelle en tässä postauksessa kuitenkaan lähde. En ole varma, olisiko parempi sanoa Alankomaat vai Hollanti. Niin tai näin. Jokainen kuitenkin tietää, mistä maasta on kyse.

Tyttäreni posauttaa autolla Brysselistä Hollannin Utrechtiin noin parissa tunnissa. Sen enempää ei matkaan mene minullakaan repsikan paikalla. Käymme kaupungissa opiskelevan tyttären pojan kämpillä ja sieppaamme sitten hänet mukaamme.

Syystä tai toisesta en ole Hollannissa aikaisemmin käynyt. Nyt paha puute korjaantuu.

Hollanti on kuuluisa siitä, että siellä jos missä ajetaan polkupyörillä. Kyllä, voin vahvistaa. Mekin mietimme, vuokraisimmeko pyörän. Se jää tekemättä lähinnä minun arkailuni takia: ei jalkajarrua, ei kypärää, liikaa sieltä täältä puikkelehtivia  pyöräilijöitä minulle oudoilla kaduilla. Päivän mittaan toteamme kyllä, että pyörä olisi sitonut meitä liikaa. Apostolin kyyti on hyvä.

Tuomiokirkon kaunis kellojen ääni kuuluu vähän väliä. Torni näkyy kauas. Kirkko ja kellotorni ovat erillään toisistaan, toki lähekkäin. Kirkon ovet ovat kiinni, valitettavasti.

Vaeltelemme kanaalin rantoja pitkin nautiskellen näkymistä. Voin vain kuvitella, miten kauniit rannat ovatkaan kesäaikaan. Alhaalla rannoilla on silloin ravintoloitakin paljon auki. Kanaaleja pitkin voi myös veneillä/kanotiseerata, kuten tyttären poikakin on tehnyt.

Kauneinta on, kun rakennukset heijastuvat etenkin illan hämärtyessä kanaalin veden pintaan.

Kun ilma on viileähkö, otamme jossakin kuppilassa glögit, onhan joulu kohta tulossa. Myöhemmin illalla tytär tarjoaa meille BLAUW-ravintolassa Riisipöydän. Se pitää sisällään toistakymmentä pientä ruoka-astiaa, joissa on monenlaista ruokaa, erilaista lihaa ja erilaisia kasviksia. Ruoat ovat todella maukkaita. Taidamme kutakuinkin tyhjentää kipot.

Vaikka ravintolan nimi on Sininen, seinät siellä ovat punaiset. Kyseessä on ruokaravintola, keskustelu siellä on hyvin vilkasta. Kuinka ollakaan, kukaan ei katsele kännykkäänsä, mitä nyt me otamme välillä kuvia. Yhtäkkiä tuodaan lähipöytään joku soihtu. Tytär tietää, että siellä jollakin on syntymäpäivä. Niin tietävät muutkin asiakkaat: kaikissa pöydissä aletaan laulaa onnittelulaulua. Tuntuu tosi kivalta.

Utrecht on kaunis kaupunki, jota voin suositella. Siellä asuu yli 300 000 asukasta. Ihanaan kokemukseeni tulee iso särö, kun taskuvaras vie kännykkäni kesken kaiken. Tästä olen postannut jo aikaisemmin. Valitettavasti Utrechtissä ottamani kuvat eivät olleet menneet pilveen, joten ne, nekin menetin. Tämän postauksen kuvat ovat tyttäreni ottamia.

Vietämme yön hotellissa. Kun rantaudumme sinne joskus ennen iltakymmentä, huone on melkein kuin jääkaappi. Lämpötilan nosto ei onnistu, vaikka kääntelemme lämmönsäätelynappia miten vain. Tytär hakee toisen peiton. Yritämme saada unen päästä kiinni päiväpuserot yöasun päällä. Puolen yön maissa tytär kuiskaa: ”Nukutko?”. No, en. Hän soittaa respaan ja pyytää tuomaan kaksi peittoa lisää. Tuovat. Jonkinnäköiseen uneen uinahdamme. Tytär tosin väittää minun välillä sätkineen jaloillani. Uskoisiko tuota? Ei ole videonauhaa todisteena. Aamulla tytär vielä keskustelee respan kanssa huoneen lämpötilasta. Joku vika siinä on.

Onneksi hotellin aamupala on hyvä ja monipuolinen. Hyvin sillä jaksaa Amsterdamiin lähteä.