Anjakaarina

KIRJALLISUUDEN PARHAAT: FINLANDIAVOITTAJAT

Tampereen Kirjafestareiden hieno etu verrattuna muihin syksyn kirjamessuihin on, että vuoden Finlandiavoittajat ovat jo selvillä. He ovat myös luonnollisesti joka vuosi haastateltavina festareiden lavalla. Tällä kertaa kaunokirjallisuuden voittaja Monica Fagerholm ei ole päässyt paikalle. Ehkä ennakoin tulevaa, kun haastattelulavan yläpuolelta ottamassani kuvassa Fagerholm on himmeänä. Tuolloin en vielä tiennyt tilannetta.

Haastattelun alkaessa harmittelen kovasti, että Fagerholm ei ole paikalla. Mutta saanpa huomata, että miesten, Kontion ja Teittisen, mielipiteet ja ajatukset ovat tosi mielenkiintoisia. Kun yksi joukosta puuttuu, niin aina jää toisille enemmän tilaa, kun aiheelle varattu aika on sama. Haastattelijana on Elina Lahdenkauppi Suomen Kirjasäätiöstä, joka palkinnot jakaa.

TOMI KONTIO

LASTEN- JA NUORTEN FINLANDIAPALKINTO

KOIRA NIMELTÄÄN KISSA HYVÄSTELEE YSTÄVÄN

Tomi Kontio on saanut 25 vuotta sitten Finlandia Junior-palkinnon. Hän on tottakai onnellinen tästäkin voitosta. Hänen kokemuksensa mukaan palkinto on tullut jotenkin ”komeammaksi”. Olin ymmärtävinäni, että kaikenlaista hälinää ja melskettä on enemmän sen ympärillä.

Kirja Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän on sarjan viimeinen ja kuudes osa. Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 2015. Kirjat on kuvittanut Elina Warsta, jolle Kontio antaa suuren kunnian. Kun hän aikoinaan näki Warstan kuvia, niissä oli sellaista lämpöä, jota hänen tekstinsä vaatii. Tätä viimeistä kirjaa hän kuvaa romaaniksi, jossa on 10 kuvaa.

Kirjoissa ihmistä kuvaa Näätä, joka on laitapuolen kulkija. Kontion mukaan hän on kuitenkin täynnä rakkautta, ”on kuin Jeesushahmo, on rakkauden sanoman lähettiläs”.  Ensimmäisten kirjojen aikaan Kontio sai vanhemmilta palautetta, että ei tuollaista hahmoa saa olla lasten kirjoissa. Kontio on eri mieltä. Hänestä lasten on hyvä oppia, että kaikki ovat arvokkaita, vaikka eivät kuulu keskimääräiseen ihmispopulaatioon. Syrjäytyneistä ihmisistä pitäisi löytää se ydin. Hän sanoo tavanneensa paljon viisaita juoppoja, joilla on lämpöä, ”toki olen tavannut myös häiriköiviä.” Kontiolla on oma kokemus elämisestä alkoholistiperheessä.

Voittanut teos on Kontion mukaan viipyilevä kirja. ”Surussa täytyy jokaisen viipyä”. Kirjailija sanoo kirjan sopivan myös aikuisille.

Ehkä tästä syystä ostan kirjan nimikirjoituksella ja olen sen jo lukenut. Se on koskettava kirja. Suositttelen.

Kontio on lukenut nelivuotiaasta asti. Kirjoittamishaave syntyi jo lukiossa, kun hän luki Dostojevskin Idiootin. Se tunkeutui jonnekin tavanomaista syvemmälle. Eeva-Liisa Mannerin Kuolleet vedet oli toinen tärkeä kirja. Ne herättivät hänessä halun kirjailijaksi.

Kirjailija hakeutui opiskelemaan kirjallisuutta, mutta se ei ollut sitä, mitä hän halusi. Pääaine vaihtui filosofiaan ja estetiikkaan. Tekstejä syntyi. Hän lähetti Parnassoon 1980-luvulla kymmenen runoa. Sitten perhesyistä tuli taukoa, ensimmäinen lapsi syntyi. Ensimmäistä kirjaa ehdotti kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo. Kontakti johti palkitun runokirjan julkaisuun Tanssisali taivaan alla.

Siitä asti Kontio on julkaissut kirjan vuodessa ja hän pitää itseään kohtuullisen tuotteliaana kirjailijana. Ihmettelisin, ellei pitäisi.

Lähitulevaisuuden haave Kontiolla on kerätä yhteen kaikki viisi lastaan ja viedä heidät syömään.

PAAVO TEITTINEN

TIETOKIRJALLISUUDEN FINLANDIAPALKINTO

PITKÄ VUORO. KUINKA MODERNI ORJUUS JUURTUI SUOMEEN.

Laitoin kirjan varaukseen kirjastoon jo siinä vaiheessa, kun se oli ehdolla tietokirjallisuuden voittajaksi.

Kirjailija on Helsingin sanomien toimittaja. Muistan, miten luin hänen ensimmäisten tutkimustensa tuloksista kertovaa lehtijuttua orjatyöstä nepalialisravintoloissa. Asia mietitytti, kun olin Hesassa käydessäni pitänyt yhtä nepalilaisravintolaa miltei kantaravintolani. Teittinen oli saanut vinkin vuonna 2018 näistä ravintoloista. Sen jälkeen hän on selvittänyt muun muassa siivoojien asemaa, jotka hekin ovat usein muualta tulleita.

Miksi kirja, kun lehtijutuissa jo asioista on ollut, kysytään Teittiseltä usein. Hän on oivaltanut, miten syvään juurtuneista asioista on kyse. Kirjassa hän on halunnut hallita asiaa laajemmin. Kirjoittaminen oli hauskempaa kuin mitä hän oli kuvitellut. Kirjan valmistuminen on vaatinut 2-3 vuotta. Finlandiapalkinnon hän kokee auttavan siinä, että ihmiset huomioivat näitä epäkohtia.

Tiedon lisääntyminen on herkistänyt Teittistä näille asioille. Vaikutusta asioilla on hänen kulutusvalintoihinsa. Automaattisesti hän esimerkiksi eri paikoissa kysyy, kuka siellä siivoaa. Hotelleissa siivojilla on kuulemma niin kiire, että huoneiden juomalasit pestään samoilla räteillä kuin vessat.  Siksi Teittinen ei niistä juo, eikä kehota ketään muutakaan juomaan. Kiitos vinkistä!. Tähän asti olen iloisesti niitä käyttänyt, edes katsomatta, näyttääkö lasi puhtaalta.

Vuosikausia epäkohtia selviteltyään Teittinen sanoo kyynistyneensä siitä, millainen on oikeusvaltio. Mistä pitää lähteä tilannetta parantamaan? Poliittinen paine on tärkein, sanoo hän. Marinin ja Orpon hallituskaudella parannusta on tapahtunut.

Teittinen ei aio luopua toimittajuudesta, mutta tykkää hän kirjailijatittelistäänkin.

Lähitulevaisuudessa Teittinen aikoo nukkua ja kirjoittaa sitten hyviä kirjoja.

Molempia kirjailijoita, Kontiota ja Teittistä, yhdistää se, että he ovat heikoimpien puolella. Heidän kaltaisiaan ei ole liikaa tässä nykymaailmassa.

MONIKA FAGERHOLM

KAUNOKIRJALLISUUDEN FINLANDIAPALKINTO

ERISTYSTILA/ KAPINOIVIA NAISIA

Fagerholm ei siis päässyt paikalle Tampereen Kirjafestareille. Hän oli haastateltavana netissä Eevan kirjaklubissa 4.12.25. Kuvakaappaus on siitä. Valitettavasti ehdin katsoa haastattelusta vain vähän alkua.