Anjakaarina

Tänä viikonloppuna nautimme Tampere-talossa järjestyksessä viidensistä Kirjafestareista. Samaan aikaan oli myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit. Voit uskoa, että oli vilinää! Samaan aikaan oli kirjailijoiden haastatteluja siellä ja täällä. Kaikkeen ei ehtinyt, ei pystynyt, ei jaksanut. Etenkään useampaan tapahtumaan samanaikaisesti ei voi revetä.

Joistakin kokemuksistani kerron muutamassa postauksessani.

Kirjafestivaalit, osa 1. Kirjoittajamestari Juha Itkonen

Huomenna kerron kaiken on Itkosen uusin, tänä vuonna ilmestynyt 12. kirja. Se on fiktiivinen, klassinen romaani. Hänen kohdallaan lienee tosiaan syytä mainita sana fiktiivinen, koska hän on monesti kirjoittanut myös oman elämänsä pohjalta.

Kirjafestareilla Itkosta haastattelee Eeva Herrainsilta.

Kyseessä on rakkausromaani. Ei ihan peruskauraa, mutta kuitenkin. Antikvariaatin pitäjä Lassen kauppaan tulee Marja, jonka kanssa hän on nuoruudessaan seurustellut. Molemmat ovat nyt 50-vuoden hujakoilla. Marja on äidinkielen opettaja, joka on pitkiä aikoja ollut kotirouvanakin. Hänen miehensä Jouni on Nokia-insinöörejä, josta Maria on eroa tekemässä. Eletään Helsingissä noin 25 vuotta sitten.

Suhdehan siitä ihan ripeästi syntyy. Se kehittyy jopa rakkaudeksi. Kyse ei ole Lassellekaan enää satunnaisesta tai lyhykäisestä seksisuhteesta, joita hänellä tähän asti on ollut. Poikamies kun on.

Romaanin idea syntyi Itkosella jo vuonna 2012, kun hän oli Saksassa ja kävi siellä kylpyläkaupungissa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin hän tapasi siellä kolme ihmistä, joiden pohjalta nämä päähenkilöt saivat alkunsa. Itkonen teki jopa tästä jotain muistiinpanoja. Tarina ei lähtenyt kuitenkaan siitä kehittymään. Kirjailijan mukaan se kertoo siitä, että hän ei ollut kypsä kirjoittamaan tätä kirjaa. Nyt kuulemma ikää on tullut enemmän. 47 vuotta on jo lähempänä kirjan henkilöiden ikää, niin että voi kirjoittaa 50-vuotiaan näkökulmasta. Näinköhän se menee, ihmettelen itsekseni.

Kirjaa aloitellessaan Itkosella oli selvä visio, että kirjassa on yksi kertoja. Mutta kuka? Alussa hän kirjoitti tarinaa Lassen suulla. Epäili ratkaisua. Tulisiko Marjan suulla kerrottuna jutusta parempi. Ei tullut. Kustannustoimittaja näki, että Lassen on syytä olla kertoja. Sitten kirjoittaminen lähtikin sujumaan.

Haastattelija Eeva Herrainsilta kysyy, miten tärkeitä ammatit ovat kirjailijalle teoksissa. Itkonen kertoo, että Kriittisessä korkeakoulussa opetettiin, että ihmiset eivät saa vain lillua. Laita niille ammatit. Itkosen isä oli kiinteistövälittäjä ja hän arvelee, että ehkä siitä johtuen hänellä on usein kirjoissaan myyjiä. Myyjähän Lassekin yrityksessään on. Mainittakoon, että Kriittinen korkeakoulu antoi kuulemma alun kirjailijan uralle. Hyvä niin, sanonpa minä.

Miksi kirjan Marja on Kemistä kotoisin? Tähän liittyy Itkosen omia kokemuksia kemiläisestä työkaverista ja hänen kanssaan Kemissä käynnistä. Maisema siellä oli sopiva kirjaan.

Marjan ja Lassen taustat ovat ihan erilaiset. Lasse on helsinkiläinen sekä akateemisesta suvusta ja Marja työläisperheestä. Toki Marja on tehnyt niin sanotun luokkanousun, opiskellut yliopistossa ja mennyt rikkaisiin naimisiin. Taustojen erilaisuus antaa Itkosen mielestä jännää ristiriitaa. Hiljaista huumoria hän näkee siinä, miten Lasse menee Marjan kanssa Kemiin käymään kuin ulkoavaruuteen.

Millaista oli kirjoittaa seksikohtauksista, kysyy Herrainsilta.

Huh! Huokaa Itkonen. ”Seksistä kirjoittaminen vaatii kaikilta rohkeutta. Ne ovat pahamaineisen vaikeita kirjoittaa. Sanasto on usein pornon käytössä”. Kirjailija kuitenkin tiesi, että ei halua väistää sitä osaa tekstissä. Kirja on kuitenkin elämästä, jossa seksi on vain osa. Kirjan kertoja Lasse kuvaa seksiä Marjan kanssa kuin ihmettä. Johtuneeko siitä, arvelen minä, että ehkä ensin kerran hänen elämässään seksi oli osa rakkaussuhdetta, ei irrallinen vietin tyydyttäminen. Vaikka mitäpä minä Lassen ihmeiden taustoista tiedän.

Itkonen on tässäkin haastattelussa selkeä ja looginen, pientä huumoria unohtamatta.

Olen lukenut kirjan Huomenna kerron kaiken jo aikaisemmin tänä vuonna. Pidin siitä kovasti. Itkonen ei koskaan petä. Kaikki hänen kirjansa ovat olleet minulle mieleen. Ne ovat elämänmakuisia, sujuvasti kirjoitettuja ja usein pohtimaan laittavia.  Tämänkään kirjan loppuratkaisu ei oikein järjelläni, eikä tuneellanikaan auennut. Mutta sellaisia, sellaisiakin me ihmiset voimme olla. Ellet ole kirjaa vielä lukenut, niin suosittelen. Ehkä löydät loppuratkaisuun minua enemmän motiivia.

Viikonlopun mediapassin sain Kirjafestareilta.